Bergroth
Tahto

 

LÄÄKÄRI
Sinähän et ole fysiologisesti kauhean lahjakas urheilija. Antropometria ei ole optimaalinen. Sun kropan leveys ja pituus on väärät. Lyhyet vipuvarret. Samoin akillesjänteet.
Katsopas tuota Virpi Kuitusen kroppaa.
(Valkokankaalla vaalean kaunottaren perinteisen hiihdon tyylinäyte hidastettuna. )

LÄÄKÄRI
Noilla raajoilla. Kuinka kauniisti voi nainen hiihtää.

AINO-KAISA
No mä kyllä olen tutustunut Virpin tekniikkaan.

LÄÄKÄRI
Niin, onhan niitä muitakin esimerkkejä. Sinä nyt vain et saa sellaista ilmaista elastista energiaa maitohappoa tuottamatta kuin esimerkiksi Kyllösen Anne tai Murasen Pirjo. Ei se tuolla ruumiinrakenteella onnistu.
 

Tahto oli kilpaurheilun maailmaan sijoittuva esitys itseensä uskomisesta myötä- ja vastamäessä ja näytelmä työteliäisyyttä ihannoivasta kansakunnasta, perheestä sen keskellä ja nuoresta naisesta joka sivakoi itsensä kansallissankariksi. Aina Bergrothin näytelmä perustui Pekka Holopaisen kirjaan Tahto – Aino- Kaisa Saarisen kahdet kasvot.

 

Kritiikki

Tahtoa on helppo katsoa. Se on niin loppuun mietitty. Vaikka tapahtumia on paljon eri paikoissa, teknisesti siirtymät ovat taikatempunomaisia. Jos hiihto tai kilpaurheilu eivät kiinnosta, sen voi paljastaa, ettei näytelmä pysähdy Aino-Kaisa Saarisen henkilöön ja kilpaurheilijan uraputkeen. Esitys pyrkii henkilökohtaisesta kohti yleisempää. Teatteritulkintana Tahto kurottaa kilvoitteluun, uhrauksiin ja jaksamiseen mediajulkisuuden takana.

Eeva Kauppinen

Kaleva, 8.11.2021

Näytelmä oli jälleen toteutettu erittäin hienosti. Suuren näyttämön kapasiteettia on hyödynnetty ja lavan pyörivä osio toimi kätevästi hiihtolatuna, kun tila muuten on rajattu, mutta näytelmässä keskeisenä osana on hiihto. Näytelmä myös yhdisti videota perinteiseen lavalla tapahtuvaan näyttelemiseen ja esimerkiksi dramatisoinnit pressitilaisuuksista heijastettiin erittäin hienosti muotoillulle valkokankaalle, joka ei näytä ollenkaan valkokankaalta.” 

Anu Vehkomäki

Haltiapolku-blogi 6.11.2021

Näytelmä pureutuu erittäin mukaansatempaavalla tavalla sekä suomalaiseen historiaan että suomalaisen hiihdon historiaan. Suomalainen sukupolvien yli jatkuva pohdinta sotien mielettömyydestä ja vaikutuksesta arkeen, haaveisiin ja niiden toteutumiseen on näytelmässä vahvassa asemassa.

Eira Huusko-Kukkonen

Kuiske 17.11.2021

Ensi-ilta

5.11.2021 Oulun teatteri, Suuri näyttämö

Tuotanto
Oulun teatteri


Työryhmä


Rooleissa:

Maija Andersson – Aino-Kaisa Saarinen

Timo Pesonen – Tom, uutistoimittaja (videolla), mies lenkillä, Magnar Dahlen

Susanna Pukkila – Virpi Kuitunen, kisapappi

Salli Halkola – Maija-Sisko, opettaja, Pirjo Muranen, Marianna Longa, kätilö

Pentti Korhonen – Jarmo Riski, toimittaja, Kauhavan pappa, mies baarissa

Jaana Kahra – Äiti, Leena Kaskela (videolla), lääkäri, kisakansaa, MM-palkintokomitean jäsen

Henri Halkola – Isä, toimittaja Lempinen, MM -palkintokomitean jäsen

Hannu Pelkonen – Paavo M. Petäjä (videolla)

Antti Launonen/ Kai Vaine – Andre Agassi, Reijo Jylhä, Kari-Pekka Kyrö (videolla), mies baarissa, kameramies, toimitsija, urheilutoimittaja, maajoukkueen jäsen

Avustajat:

Adele Okkonen – Aino-Kaisa Saarinen lapsena, maskotti, Lempäälän kisan jäsen, lentäjä, kisakansaa

Maria Suopajärvi – Maija-Sisko lapsena, sponsori, Anne Kyllönen, kisakansaa, Leena Nurmi, maajoukkueen jäsen, Iltalehti, lentoperämies

Riina Keskitalo – Koululainen, Riikka Sirviö, ulkoilija, maajoukkueen jäsen, Justyna Kowalczyk, Lempäälän Kisan jäsen, Iltalehti

Kain Annunen – Koululainen, baarityöntekijä, golffari, toimitsija, väliaikamies, Lempäälän Kisan jäsen, kätilö, huoltaja, kisakansaa

Aatu Ahonen – Urheilukaupan myyjä, hoitaja, ulkoilija, maajoukkueen jäsen, toimitsija, Ismo Hämäläinen, kisakansaa, Lempäälän Kisan jäsen, hiihtäjä

Eeli Jurvelin – Sami Jauhojärvi, sponsori, hiihtäjä, golffari, maajoukkueen jäsen, kisakansaa, Lempäälän Kisan jäsen, Me naiset -lehti

 

 

Käsikirjoitus: Aina Bergroth
Ohjaus ja sovitus: Kaisa-Liisa Logrén
Koreografia: Petri Kauppinen
Lavastus- ja videosuunnittelu: Veera-Maija Murtola
Pukusuunnittelu: Emilia Eriksson
Valosuunnittelu: Mika Ryynänen
Äänisuunnittelu: Jari Niemi
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Eija Juutistenaho

Esityskuvat: Kati Leinonen
Graafinen suunnittelu: Kaisa Tiri