Yhteensä 15-osainen, kolmen tuotantokauden sarjakuunnelma alakouluikäisille kertoo positiivisen sci fi-tarinan keskenään erilaisten, mutta silti parhaiden ystävien Jaakon ja Tellun näkökulmasta. Arkea ja fantastisuutta vuorotteleva sarja käsittelee suhdetta toiseuteen ja muutoksen pelkoa, yhtä lailla haluamme pitää vängällä kiinni meille tutuista ja hyväksi havaituista asioista. Lopulta huumoripitoinen humanoiditarina kertoo kasvamisesta ja sopeutumisesta muutokseen jossa leikki ja keskinäinen huolenpito osoittautuvat kullanarvoisiksi aarteiksi.
Mummon Avaruusukko –sarja on kuunneltavissa Yle Areenassa kokonaisuudessaan vuoden 2025 loppuun asti.
Kritiikki
Tuore viisiosainen lastenkuunnelma Mummon avaruusukko on hetkittäin aika jännittävä. Mummon vintillä asuu humanoidi, ja ikkunan takana stalkkailee epäluuloinen naapuri. Nelosjaksossa naapurin epäluulolle paljastuu yllättävä syy: hän luulee mummon piilottelevan kotonaan pakolaista. Näin tarinaan ilmestyy vahva suvaitsevaisuutta puolustava sanoma.
Sampsa Oinaala, HS
Ensi-illat
1. ja 2. tuotantokausi 2020
3. tuotantokausi 2021
Sarja on kuunneltavissa Yle Areenassa 2025 loppuun asti
Tuotanto
Yle1 Radioteatteri
Työryhmä
Rooleissa:
Jaakko: Antti Lang
Tellervo: Ulla Raitio
Mummo: Eija Varima
Avaruusukko: Tuomas Rinta-Panttila
Äiti: Irina Pulkka
Liusniemi: Kari Väänänen
Kaudella 2 edellisten lisäksi:
Avaruuskaveri: Hanna Raiskinmäki
Sekä kaudella 3 edellisten lisäksi:
Maisa: Ida-Maria Heinonen
Isä: Jarkko Nyman
Ohjaus: Kaisa-Liisa Logrén
Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen
Tuottaja: Soila Valkama
Kuvitus:
1. ja 2. tuotantokausi: Jade Kettunen
3. tuotantokausi: Isma Valkama


